Tiistai 5.12.2017 klo 11.46 - Ville Vähämäki
Alla on valtionvarainvaliokunnassa esittämämme "kolmas tie" -vaihtoehto talous- ja rahaliiton kehittämisestä sekä pankkiunionin loppuunsaattamisesta.
Annamme yhteensä 12 toimenpide-ehdotusta, seitsemän rahaliiton kehittämiseksi ja viisi pankkiunionin osalta.
Korostamme sitä, että EKP:n roskalainojen osto-ohjelmien aiheuttamat riskit ovat kasvaneet viime aikoina rajusti. Lisäksi valtionlainojen korot ja riskit ovat epätavallisella tasolla. Lisäksi monien sijoitustuotteiden hinnoittelu on vääristynyt.
Lukuiloa.
t. Ville Vähämäki ja Toimi Kankaanniemi
------ Eriävä mielipide ------
Euroopan talous- ja rahaliiton EMU:n kehittäminen on historiallisessa vaiheessa. Edessä on valinta, jonka seuraukset sekä koko euro-alueelle, että Suomelle sen osana ovat erittäin suuret.
Liian erilaisten maiden liitto
Perustamisestaan alkaen EMU on ollut ongelmallinen, koska se koostuu hyvin erilaisista maista ja kansantalouksista. Yhteisten sääntöjen rikkominen on osaltaan johtanut kasvaviin vaikeuksiin.
VTT Martti Hetemäki toteaa poikkeuksellisen ansiokkaassa kirjoituksessaan (Kansantaloudellinen aikakauskirja 1/2015 s. 21-22), että
”EMU:n alkamisen jälkeen käytännössä euroalueen kaikkien pankkien velka tuli riskittömäksi. Ydinmaiden pankit ja muut sijoittajat eivät ilmeisestikään olleet EMU:n alun jälkeen enää huolissaan reunamaiden pankkien kyvystä maksaa velkansa takaisin.”
Jäsenmaiden hankalimmat erot liittyvät siten julkisen ja yksityisen sektorin velkaantumisvauhtiin, sekä toisaalta epätahtiseen talouskehitykseen.
Vuonna 2008 em. reunamaiden riskit paljastuivat. Useat reunamaat ajautuivat syvään kriisiin. Euron pelastamiseksi luotiin yhteisvastuumenetelmiä, joilla mittavia vastuita siirrettiin pankeilta koko alueen valtioille ja veronmaksajille.
Synnytetyt järjestelmät eivät korjanneet kansantalouksien rakenteellisia ongelmia. Niiden perusongelma eli tuottavuuden ja kilpailukykyjen eriytyminen jatkui, mikä näkyy valtioiden velkaantumisessa.
Riskit vaihtavat omistajaa
Euroopan Keskuspankin pääjohtaja ilmoitti heinäkuussa 2012, että ”EKP tekee kaikkensa euron säilymiseksi”. Tämä yhteisen piikin rajaton avaaminen pelasti EMU:n toistaiseksi.
EKP:n ns. roskalainojen osto-ohjelma on ollut massiivinen ja se jatkuu yhä. Esimerkiksi Suomen Pankin TARGET2 –järjestelmään liittyvät saamiset olivat 66,5 miljardia 27.10.2017. Kuukaudessa TARGET2 –järjestelmän saamiset ovat nousseet 80,3 miljardiin (24.11.2017).
Rahapoliittisiin operaatioihin liittyvät pidempiaikaiset saamiset euroalueen pankkilaitoksilta olivat puolestaan 10,1 miljardia. Julkisen sektorin eli valtion velkapapereiden osto-ohjelma on kasvanut 24,6 miljardiin. Käytännössä tämä tarkoittaa setelirahoitusta. Julkisen sektorin monikansallisten laitosten velkapapereiden osto-ohjelma on kasvanut vuodessa 2,9 miljardiin ja yrityssektorin osto-ohjelma 4,4 miljardiin.
Näiden riskien lisäksi Suomen valtiolla on Kreikka, ERVV ja EVM riskejä noin 20 miljardia.
EKP on ilmoittanut ajavansa osto-ohjelman alas lähiaikoina. Näin on syytä tehdä, vaikka seuraukset tästäkin saattavat olla kriittiset.
Korot alimmalla tasolla 5000 vuoteen
Massiivinen osto-ohjelma on mm. pitänyt korot epäterveen alhaisella tasolla, mikä on johtanut velkaantumisen jatkumiseen. Korot ovat historioitsijoiden mukaan laskeneet alimmalle tasolle 5000 vuoteen. Näin ei voi jatkua.
Ohjelman lopettamisesta seuraa korkojen nousu asteittain markkinoiden määrittelemälle terveelle tasolle. Suomessakin tämä aiheuttaa mittavia menojen kasvupaineita sekä valtiolla ja kunnissa että yrityksissä ja kotitalouksissa. Heikon talouden maissa se uhkaa puhkaista syvän kriisin.
Vain huonoja vaihtoehtoja esitetty
EMU kehittämiseksi (pelastamiseksi) asiantuntijat ovat esittäneet vain kaksi mallia:
- keskitetty
- markkinakuri
Keskitetty malli merkitsisi yhä syvempää yhteisvastuuta, mm. euro-alueen valtiovarainministeriä, tulonsiirtoja ja yhteisiä velkakirjoja. Suomen hallitus ei tue tätä mallia. Oletettavaa on, että eräät muutkaan euromaat eivät tätä ole valmiita hyväksymään, joten se ei etene.
Markkinakurimalli edellyttää ongelmamailta erittäin tiukkaa talouspolitiikkaa, rajuja rakenneuudistuksia ja menosopeutuksia, julkisten menojen leikkauksia sekä verojen ja maksujen kiristyksiä. Näistä seuraisi työttömyyden ja sosiaalisten ongelmien kasvu. Yhteiskunnallisten levottomuuksien uhka lisääntyisi. Asiantuntijoiden mukaan tämä ei ole poliittisesti mahdollinen malli ongelmamaissa.
Markkinakurimalli johtaa taantumaan ja velkakriisiin
Kun Sipilän hallitus torjuu - kuten perusteltua on - keskitetyn mallin, hallituksen vaihtoehtona on markkinakurimalli. Tähän malliin hallitus ei ole kuitenkaan selkeästi varautunut. Kun sekin törmää edellä kuvattuihin ylipääsemättömiin vaikeuksiin eräissä euromaissa, vaihtoehtoja ei ole.
Edessä on seuraavan talouskriisin/taantuman iskiessä velkakriisi, joka on eräiden asiantuntijoiden mukaan pahempi kuin koskaan ennen. Kriisimaiden ollessa lopulta joko kyvyttömiä tai haluttomia hoitamaan velkojaan EKP:lle ja Euroopan vakausvälineelle, mittavat tappiot olisi katettava kansallisista budjeteista, mikä siis tarkoittaa yhteisvastuuta.
On esitetty myös sitä, että Euroopan unioni hoitaisi kriisimaiden ongelmia budjettinsa kautta (mm. koheesiorahoitus). Tämä on yhtä tuomittavaa menettely kuin yhteisvastuun kasvattaminen keskitetyn mallin mukaisesti.
Kolmas tie – kolmas vaihtoehto
Perussuomalaiset toteavat, että Sipilän hallitus ei ole esittänyt käyttökelpoista mallia EMU:n kehittämiseksi eikä ole varautunut siihen, että EMU joko hajoaa tai siitä eroaa tai on erotettava jäsenmaita lähivuosina. Näin ollen EMU:n kohtalo on sama kuin on aiemmin ollut kaikilla valuutta-alueilla, jotka on muodostettu hyvin erilaisista maista ja kansantalouksista.
Perussuomalaiset esittävät kolmatta tietä.
Aivan ensimmäisenä toimenpiteenä Suomen on varauduttava EMU:n hajoamiseen ja eroamiseemme siitä. On myös varauduttava siihen, että heikoimpien euromaiden kautta Suomen Pankille aiheutuvat TARGET2 –riskit realisoituvat.
Holmströmin paperin yksinkertaistetun esimerkin mukaan, kun vakuuden arvo katsotaan kyllin suureksi, velasta tulee informaation suhteen ei-sensitiivistä (Understanding the role of debt in the financial system, BIS 2015).
Toisena toimenpiteenä vakuuksien arvoa on laskettava, jotta velasta tulee sensitiivistä. Toisin sanoen velkapapereiden arvon on oltava herkkiä (l. muututtava) lisäinformaation tullessa. Tämä johtaa siihen päätelmään, että valtioiden velkajärjestelysäännöstö on kehitettävä.
Tunne taseet – tiedä riskit
Ymmärtämys EKP:n, keskuspankkien, kotivaltioiden ja kotivaltioiden pankkien taseista on puutteellista. Etenkin EKP:n ja keskuspankkien riskien analysoinnissa on puutteita. Ehdotamme kolmantena toimenpiteenä näiden riskien kartoittamista ja ennen kaikkea EKP:n roskapaperien osto-ohjelman alasajosta syntyvien riskien analysointia.
Pankkien taseet ja ongelmaluottojen määrät tiedetään suhteellisen hyvin. Kotivaltioiden velasta aiheutuvat riskikeskittymät ovat ongelma. EKP:n jakama edullinen rahoitus on vaihdettu ilman pääomavaatimusta kotivaltion velkakirjoihin.
Näkemyksemme mukaan neljäs ja ehdottomasti tarvittava keskeinen toimenpide on se, että lähdetään kasvattamaan pankkien taseissa pääomavaatimusta valtionvelkakirjoille pienin askelin. Toisaalta samalla on luotava pääomavaatimukset pankkien taseissa oleville kotivaltion aiheuttamille riskikeskittymille. Vain tällä tavalla voimme järkevästi purkaa riskejä.
Velkajärjestelysäännöstö suunniteltava huolellisesti
Valtioiden velkajärjestelyt ovat tunnetusti vaikeita prosesseja. Nyt euroalueen maille suunnitellaan velkajärjestelymekanismia, mikä on siis yksinkertaistettuna säännöstö, jossa määrätään siitä, miten valtion velkoja leikataan.
Näkemyksemme mukaan tämä täyttää Holmströmin kaavion mukaisen ehdon vakuuksien arvon pienentämisestä. Toisin sanoen valtionlainoihin sijoituksen tehneellä sijoittajalla tulee olla riski pääomansa menettämisestä.
Markkinapaniikin riski ja moraalikato-ongelmat vältetään vain, jos velkajärjestelysäännöstö suunnitellaan täydellisesti oikein ja kansainvälisen viimekätisen lainoittajan (ILOLR) kapasiteetti on riittävän suuri (Coordination Failures and Lender of Last Resort, Rochet & Vives, 2004, s.1143)
Näemme kuitenkin, että nämä analyysit ovat rankasti yksinkertaistettuja.
Ensinnäkin, jos velkajärjestelysäännöstö on huonosti rakennettu, moraalikato-ongelma ei poistu. Itse asiassa saatetaan aiheuttaa vielä hankalampi moraalikato-ongelma. Toiseksi, viimekätisen lainoittajan koko, tai päätöksentekosääntöihin liittyvät ongelmat voivat aiheuttaa vakavan markkinapaniikin riskin.
Näiden esitettyjen pohdintojen ja saatujen tietojen perusteella emme voi kannattaa EVM:n muuntamista velkajärjestelyviranomaiseksi. Päätöksentekomenettely yksimielisyysvaateineen, sekä EVM:n kapasiteetin riittämättömyys, tai edes epäily siitä aiheuttaisi entistä suurempia ongelmia.
Yhteisvastuun kehittäminen vakuutustyyppiseksi
Yhteisvastuuta on kolmea eri tyyppiä. Jäsenvaltioiden välinen yhteisvastuu, instituutioiden kautta tuleva yhteisvastuu ja vakuutustyyppinen yhteisvastuu. Tällä hetkellä yhteisvastuu toteutuu lähinnä EKP:n aiheuttamien velkakirjojen oston kautta.
Näkemyksemme mukaan vakuutustyyppinen yhteisvastuu olisi paras malli niissä tapauksissa, joissa yhteisvastuuta täytyy olla. Tällöin voidaan yhteisvastuun hinta hinnoitella erikseen erilaisille maille ja instituutioille. Suomen kaltaisille asiansa hyvin hoitaneille maille vakuutustyyppinen yhteisvastuu olisi edullisin tapa.
Mallin kehittämisessä on oltava huolellinen. Normaalisti vakuutuksissa on olemassa sen tyyppinen ongelma, että huolelliset maksavat huolettomien aiheuttamat vahingot. Vakuutustyyppiseen yhteisvastuuseenkin sisältynee moraalikadon riskejä.
Rahalle ja riskille saatava järkevä hinta
Kaikkinensa ongelmat aiheutuvat siitä, että talousliiton jäseninä on liian erityyppisiä maita. Valtioiden rakenteet, talouskasvut ja tuottavuuskasvut ovat liian erilaisia.
Kotivaltioiden verotulot riippuvat liikaa kotitalouksien ja kotivaltion yritysten suhdanteista. Tämä heijastuu puolestaan kotivaltion taseeseen ja velkaantuneisuuteen. Kaikilla valtioilla on omanlaisensa ekosysteemi.
Heikoimmista euromaista tapahtuvien valuuttapakojen riski on näkemyksemme mukaan kasvanut. Ainoita voittajia tilanteessa näyttävät olevan ylikansalliset yhtiöt, jotka pystyvät valitsemaan mihin maahan voitot näytetään.
EKP:n toiminta on laskenut korot nolliin. Rahalle ja riskille on pakko saada jokin hinta, nykyinen meno ei voi jatkua pitkään. Samalla täytyy kasvattaa jäsenmaiden omaa tasauskykyä, mikä tarkoittaa velkaantumisen vähentämistä.
Pankkiunionin viimeistely riskikeskittymien pääomavaateita kehittämällä
Pankkiunionin kehittämisen osalta yhdymme pääosin valtiovarainvaliokunnan lausunnossa esitettyihin huomautuksiin.
Pankkien kotivaltioriskit ovat edelleen suuria ja ongelmaluotot eivät ole juurikaan vähentyneet. Pankkien ja valtioiden välinen kohtalonyhteys on katkaistava, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.
Keskeisinä havaintoina toteamme, että valtionlainojen luottoriskittömyyden olettamus on epärealistinen. Näin ollen valtionlainojen pääomavaadetta tulee kehittää, etenkin niissä tapauksissa joissa on havaittavissa riskikeskittymää. Harkittavaksi on otettava sääntelymekanismit, jotka asteittain kasvattavat valtionlainojen riskikeskittymien pääomavaatimuksia.
Edelleen toteamme, että uudet ketterät FinTech- toimijat uhkaavat rapauttaa peruspankkitoimintaa. Maksupalveludirektiivin käyttöönotto mahdollistaa kolmansille osapuolille pääsyn asiakkaiden tilille. Eräiden arvioiden mukaan noin kolmasosa pankkien viivan alle jäävästä tuloksesta katoaa tulevaisuudessa jakamistalouden ja alustatalouden innovaatioiden myötä. Onkin oletettavaa, että lähiaikoina GAFA – yhtiöt (Google, Amazon, Facebook, Apple) suuntautuvat kohden pankkitoimialaa. Näkemyksemme mukaan tähän kehityskulkuun ei ole riittävällä tasolla varauduttu.
Ehdotelmat Suomen neuvotteluasemaksi talous- ja rahaliiton kehittämiseksi
1. Valiokunta edellyttää, että hallitus pitää kiinni kielteisestä kannasta EMU:n kehittämiseen ns. keskitetyn mallin mukaisena, joka tarkoittaa, että yhteisvastuuta ei kasvateta.
2. Valiokunta edellyttää, että hallitus valmistelee toimenpideohjelman EMU:n hajoamisen ja Suomen siitä eroamisen varalle.
3. Valiokunta edellyttää, että hallitus vaatii, että jokaisen EMU-maan tulee vahvistaa omaa tasauskykyään, eli vähentää velkaantumista, ja että ne sopeuttavat ja tasapainottavat julkisen taloutensa ja vahvistavat tuottavuuden ja kilpailukykynsä kestävälle pohjalle ehtona EMU:n pelastamiselle.
4. Valiokunta edellyttää, että hallitus ei hyväksy EU:n budjettivarojen käyttämistä jäsenmaissa EMU:sta aiheutuvien ongelmien ratkaisemiseen.
5. Valiokunta edellyttää, että hallitus vaatii valtionvelkakirjojen maakohtaisen pääomavaatimuksen kasvattamista pienin askelin.
6. Valiokunta edellyttää, että hallitus vaatii sellaisten sääntelymekanismien käyttöönottoa, jotka asteittain kasvattavat valtionlainojen riskikeskittymien pääomavaatimuksia.
7. Valiokunta edellyttää, että hallitus ei kannata EVM:n muuntamista velkajärjestelyviranomaiseksi. EVM:n päätöksentekomenettely yksimielisyys-vaateineen, sekä EVM:n kapasiteetin riittämättömyys, tai edes epäily siitä aiheuttaisi entistä suurempia ongelmia.
Ehdotelmat pankkiunionin viimeistelystä aiheutuvien Suomen riskien minimoimiseksi
8. Valiokunta edellyttää, että hallitus varautuu siihen, että Suomen Pankin taseessa olevat TARGET2 – järjestelmän 80 miljardin, euroalueen pankkijärjestelmän pitkäaikaisten rahaoperaatioiden 10 miljardin tai julkisen ja yritysten velkapapereiden osto-ohjelman 7,3 miljardin riskit realisoituvat.
9. Valiokunta edellyttää, että hallitus laatii riskianalyysin EKP:n ja keskuspankkien tilanteesta.
10. Valiokunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle tiedonannon EKP:n roskalainojen osto-ohjelman Suomelle synnyttämien vastuiden määrästä ja ohjelman lopettamisen aikataulusta ja vaikutuksista.
11. Valiokunta edellyttää, että hallitus suostuu vain Suomen riskit ja maksuaseman minimoivaan vakuutustyyppiseen yhteisvastuuseen ja vain ainoastaan niissä tapauksissa, joissa yhteisvastuuta täytyy täysin pakollista olla.
12. Valiokunta edellyttää, että hallitus varautuu pankkitoimialan murrokseen, ja ei sitouta Suomea laajoihin talletussuojasopimuksiin ennen kuin FinTech- yhtiöiden ja suurten jakamis- ja alustatalousyhtiöiden aiheuttamat uhat ja riskit nykyiselle pankkitoimialalle on todettavissa.