Oulussa on käynnistymässä merkittävä, yhteensä 500 miljoonan euron hanke keskustan ja asemaseudun kehittämiseksi. Toteutus tapahtuu nopeassa aikataulussa.

– Nyt asemanseudun kehittäminen etenee viimeinkin. Ratkaiseva askel asiassa oli se, että Senaatin Asema-alueet Oy muodostettiin ja yhtiön taseeseen koottiin 22 paikkakunnan asemanseudun hajanainen maanomistus valtion eri toimijoilta, valtion omistaja-ohjauksen parlamentaarisen neuvottelukunnan jäsen, perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki kertoo.

– Kysymyksessä on siis lähtölaukaus varmasti kaikkinensa suurimmalle aluekehityshankkeelle mitä Suomessa ollaan pitkään aikaan nähty. Uusi kehitysyhtiö aloitti toimintansa vasta vuoden alussa, ja jo nyt ilmoitettiin ensimmäisestä uudistettavasta asemanseudusta. Kun Oulu pääsee liikkeelle, niin sitten myöhemmässä vaiheessa seuraavat muun muassa Ylivieska, Kemi, Rovaniemi, Kokkola, Jyväskylä, Seinäjoki, Vaasa ja Lahti.

Nopeat junayhteydet nytkähtivät eteenpäin

Samaan aikaan valtio on päättänyt edistää uusia rautatiehankkeita perustamalla uuden kehitysyhtiön, Pohjolan Rautatiet Oy:n, jota valtio pääomittaa reilulla sadalla miljoonalla eurolla.

Ylen mukaan valtio on yhtiöissä aluksi enemmistöomistaja, mutta myöhemmin omistuspohjaa on tarkoitus laajentaa. Toiveissa on saada omistajiksi muun muassa suurimmat kaupungit.

– Näillä panostuksilla nopeat junayhteydet nytkähtivät eteenpäin. Toimivat junayhteydet ovat elintärkeitä maamme elinkeinoelämän kannalta. Nyt tarvitaan päättäväisiä toimia, jotta hankkeet saadaan maaliin ripeässä aikataulussa. Tähän olisi seuraavankin hallituksen sitouduttava, Vähämäki vaatii.

JULKAISTU 22.2.19 SUOMEN UUTISET