Talouspolitiikan valinnat keväällä

Keskiviikko 26.2.2014 klo 9.09 - Ville Vähämäki


Julkaistu 26.2. Kalevan Eduskunnasta-palstalla

Hullu mies Huittisista, syö enemmän kuin tienaa. Tämä sananlasku tulee väistämättä mieleen hallituksen viimeaikaisista toimista. Kun pääministeri Katainen valtiopäivien avajaiskeskustelussa uhosi laittavansa valtion taseen töihin, vain harvat ymmärsivät mitä se itse asiassa tarkoittaa: valtion omaisuuden myymistä ja saadun voiton käyttämistä syömävelan maksuun.

Tässä ei ole mitään järkeä. Hallituksen epäonnistuneet päätavoitteet olivat valtion velkasuhteen taittaminen ja työllisyysasteen nosto. Epäonnistumiselle on löydettävissä helppo syy. Hallituksen toimenpideohjelmassa on keskitytty veronkorotuksiin. Tämä puolestaan on heikentänyt työllisyyttä ja bruttokansantuotteen kasvua.

Hallitus on jopa joutunut pyytämään oppositiopuolueita neuvotteluun oikeiden lääkkeiden löytämiseksi valtion hankalan taloustilanteen elvyttämiseksi. Nähdäkseni kenelläkään ei ole olemassa yksikäsitteisesti oikeita vastauksia siitä, miten talous saadaan nousuun. Esitän omat ratkaisuni alla. Tosiasioiden hyväksyminen on viisauden alku.

Valtiosihteeri Martti Hetemäki esitti 29.11. rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpanosuunnitelmien yhteydessä väitteen, että Suomen bkt:ssä on 15 prosentin kasvukuilu, eli olemme jääneet 15 prosenttia kasvusta jälkeen. Väitän, että näin ei ole. Kun katsotaan 30 vuoden ostovoimakorjattua bkt:n kasvua, voidaan todeta, että itse asiassa väitettyä kasvukuilua ei ole olemassa, vaan olemme lähellä kasvutrendiä. Hetemäen arvio on yksinkertaisesti väärä, koska arvio on liian optimistinen ja liian lyhyen aikajänteen perusteella ennustettu. Tämän seurauksena esitetyt toimenpide-ehdotuksetkin ovat vääriä. Kestävyysvajeen syy on liian suureksi kasvanut julkinen sektori.

Ensimmäisenä toimenpiteenä on tehtävä tutkimus siitä, mitkä leikkaukset vaikuttavat vähiten työllisyyteen ja talouskasvuun heikentävästi. Ihmettelen miksi hallitus ei ole valtavilla resursseillaan jo tehnyt tällaista listaa.

Seuraavaksi listauksesta valitaan tarvittava määrä leikkauksia, järjestyksessä sen mukaan mitkä leikkaukset vaikuttavat vähiten työllisyyteen. Uskoisin, että listan kärkipäähän saattaisivat nousta esimerkiksi kehitysapumäärärahat tai tehottomat yritystuet.

Kolmanneksi toimenpiteeksi kestävyysvajeen pienentämiseksi esitän, että valtio ottaisi velkaa kotimaisilta suurilta instituutioilta, lähinnä eläkeyhtiöiltä. Kun velat aikanaan maksettaisiin takaisin instituutioille, tuotot puolestaan menisivät eläkkeiden maksuun. Nykytilanteessa Suomella on pääosin ulkomaista velkaa, jolloin kansakuntamme työn tuotot valuvat ulkomaille. Jos velanottomme olisi kotimaista, jäisivät tuototkin Suomeen, ja tässä tapauksessa eläkkeensaajien hyväksi. estävyysvajeen on sanottu olevan sukupolvien välistä velanottoa, mutta tässä esimerkissäni näin ei kävisi. Jos velan tuotto jää Suomen kansalaisille, niin mikä kestävyysvaje se tällöin on? Tämän väitteen todistaa Japanin talous, jonka velkasuhde on valtava, mutta jonka velasta 95 prosenttia on kotimaista.

Neljäntenä nostan esiin sen, että itse asiassa kestävyysvajetta ei tule kuroa umpeen kokonaisuudessaan. Sopivan suuruisella valtion velanotolla pystytään kiihdyttämään kasvua. Optimaalinen velanottotaso lienee noin puolet bkt:n kasvusta, ja tämä itse asiassa kääntää velkasuhteen laskuun. Lopuksi totean, että talous nousee vain työnteon ja yrittämisen kautta. Yrittäjyys on avain kasvuun ja kasvu on avain kivuttomaan velkasuhteen taittamiseen. Yritä.