Finanssipolitiikan valinnat keväällä 2014 (osa 1/3)

Valtiosihteeri Martti Hetemäki esitti 29.11. Rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpanosuunnitelmien yhteydessä väitteen, että Suomen bruttokansantuotteessa on 15 prosentin kasvukuilu. Kuilu kuvaa sitä, että olemme Hetemäen mukaan jääneet 15 prosenttia kasvusta jälkeen. Hetemäki todistaa alla olevalla kuvalla (kuva 1, lähde: Hetemäen kalvoesitys 29.11.) väitteensä. Musta pisteviiva kuvaa bkt:n trendikehitystä aikajanalla 2000-2013. Näin Hetemäki saa aikaiseksi kuilun.

Jos kuitenkin katsotaan pitemmän aikavälin bruttokansantuotteen kasvua, voidaan todeta, että itse asiassa väitettyä kasvukuilua ei ole olemassa (kuva 2, lähde: Google public data).

Alla oleva kuva esittää 30 vuoden bkt:een kehitystä. Mustat viivat kuvaavat trendiä. Huomionarvoista on, että bkt on tällä hetkellä lähes trendiviivojen puolivälissä. Näin Hetemäen väite kuilusta katoaa.

Jos puolestaan katsotaan ostovoimakorjattua bruttokansantuotteen kasvua (kuva 3, lähde: Google public data), voidaan havaita että vaikka bruttokansantuotteemme on viime vuosina polkenut paikoillaan, niin ostovoimamme on itse asiassa kasvanut. 80-luvulta lähtien ostovoimakorjattu bruttokansantuote on laskenut vain vuosina -90, -91 ja -08.

Hetemäen raportissa lähdetään siitä lähtökohdasta, että bruttokansantuotteemme on liian matala, ja olemme kasvukuilussa. Esitetyt toimenpide-ehdotukset perustuvat tähän pohjaolettamukseen. Mutta entä jos tämä olettamus on väärä? Ovatko esitetyt toimenpide-ehdotuksetkin vääriä, jos bruttokansantuotteemme onkin suunnilleen oikealla tasolla kuten edellä kuvissa 2 ja 3 olen osoittanut? Entä jos kestävyysvajeen syy onkin liian suureksi kasvanut julkinen sektori, eikä se, että bruttokansantuotteemme on ”kasvukuilussa”?