EU-selonteosta

Keskiviikko 26.5.2021 klo 10.59 - Ville Vähämäki

Kolmantena kevään EU-pakettien kokonaisuutena käsiteltiin valtiovarainvaliokunnassa selonteko Suomen tavoitteista koskien EU-politiikkaa. Ensimmäiseksi käsiteltiin Suomen kestävän kasvun ohjelma (l. kuinka elvytyspaketin rahat jaetaan), toisena osiona oli EU:n omen varojen päätos jolla annettiin unionille verotusoikeus. Vastalauseemme näihin asioihin ovat muissa blogiteksteissä.

Nyt käsittelyssä oli siis Suomen suunta EU:ssa. On kuvaavaa, että ennen tämän asian käsittelyä tehtiin mittavat päätökset EU:n suunnan muutoksesta kohti fiskaaliunionia. Kuten eriävässä todetaan, Suomi on tuuliajolla ja joutuu jatkuvasti muodostamaan kantansa yllätyksellisiin EU:sta tuleviin asioihin.

Ville Vähämäki

ERIÄVÄ MIELIPIDE VNS 7/2020 vp


Perustelut


Yleistä

Valtioneuvoston selonteon tehtävänä on viitoittaa Suomen lähivuosien EU-politiikkaa. Selonteko laaditaan tyypillisesti vaalikauden alussa, ja sitä voidaan luonnehtia eräänlaiseksi hallitusohjelman EU-politiikkaa syventäväksi osioksi. Selonteolla voidaan katsoa olevan poliittista merkitystä, sillä siihen kirjattujen tavoitteiden ja reunaehtojen voidaan olettaa ohjaavan hallitusta toimimaan niiden mukaisesti.

Suomi on tuuliajolla EU:ssa. Suomi joutuu toistuvasti muodostamaan kantansa kiirellisiin ja yllätyksellisiin tukipaketteihin sekä EU:n tiivistämishankkeisiin. Päätöksien merkitystä ei usein hahmoteta täysin päätöksiä tehtäessä. Tämän vuoksi keskeisistä periaatteista ja tavoitteista tulee olla olemassa etukäteen pohdittu ja ylöskirjattu kanta.

Valitettavasti selonteko ei vastaa näihin haasteisiin. Selonteossa on runsaasti keskenään ristiriitaisia tavoitteita tai ehtoja. Lisäksi selonteko sisältää sellaisia tavoitteita, joita vastaan on toimittu aiemmin, tai joita vastaan jopa nykyinen hallitus on toiminut.  

Ehkä tärkeimpänä huomiona, selonteko ei sinänsä sisällä keinoja vastustaa, torjua tai kieltäytyä sellaisista toimenpiteistä tai kehityskuluista, joita Suomi ei voi hyväksyä. 

 

Toimivampi talous- ja rahaliitto

Selonteossa mainitut tavoitteet ovat keskenään ristiriitaiset. Samanaikaisesti korostetaan, että talous- ja rahaliitossa vastuu talouspolitiikasta kuuluu jäsenvaltioille itselleen, mutta toisaalta myönnetään, että ylivelkaantuneillakaan mailla velkakuorma ja finanssipoliittiset säännöt eivät saa tulla välttämättömän elvytyksen tielle. Tämä tosiasiallisesti tarkoittaa yhteisvastuullisuuden kasvattamista, sillä määritelmän mukaan ylivelkainen maa ei kohtuuhintaista luottoa saa kuin muiden takaamana. 

Hallitus on lisäksi rikkonut yllä mainittua maakohtaisen vastuun periaatetta muun muassa elpymispaketin yhteydessä, mikä alleviivaa selonteon onttoutta. Lisäksi hallitus on “poliittista kokonaisharkintaa” käyttäen hyväksynyt pankkiunionin syventämisen nopeuttamista kriisinratkaisurahaston maksatuksien osalta. Aiemman kirjauksen mukaan hallitus ei kannattanut nopeuttamista, ennen kuin pankkien maakohtaiset tilat on saatu suunnilleen samalle tasolle. 


Finanssipoliittisten sääntöjen remontti


Laajalti on hyväksytty, että nykyiset EU:n finanssipoliittiset säännöt ovat vanhentuneita ja osittain jopa pelkkiä kuolleita kirjaimia. Eurokriisin yhteydessä Maastricht-ehtojen jatkoksi luotiin uusia budjettikurisääntöjä, joiden vaikeaselkoisuus, laaja noudattamatta jättäminen ja epätarkoituksenmukaisuus ovat synnyttäneet sääntökehikon uudistustarpeen. 

Keskeisinä tavoitteina tulee olla, kuten selonteko sanoo, no bailout-periaatteen kunnioittaminen ja kansallisen budjettivastuun merkitys. Selonteko kuitenkin samanaikaisesti pitää tärkeänä, että EU-mailla tulee kaikissa tilanteissa olla liikkumavaraa elvyttää. Ylivelkaisten maiden osalta tämä tarkoittaa automaattisesti, että joko muut maat maksavat ylivelkaisten maiden menot suoraan, tai takaavat implisiittisesti näiden maiden velat. Tämä maksatus tai takaus voi tapahtua joko niin sanottujen kertaluonteisten, mutta toistuvasti pystytettävien ad hoc-mekanismien kautta, tai vaihtoehtoisesti pysyvien tukijärjestelmien kautta. 

Kuten asiantuntijalausunnoissa on todettu, niin sanotut epätavanomaiset rahapoliittiset toimet, eli keskuspankin taseeseen tehdyt arvopaperiostot, synnyttävät euromaiden välille tosiasiallisesti mittavia takausvastuita. Eduskunnalle kerrottiin eurojärjestelmän saatavien olevan riskittömiä rahaliittoa perustettaessa, ja erityisesti EKP:n toteuttaessa taseoperaatioita eurokriisin aikana. Tilannekuvan ja seuraamusten osalta ollaan tälläkin kertaa säästeliäitä. 

No bailout, kansallinen budjettivastuu ja elvytysmahdollisuus tulisi varmistaa kaikissa tilanteissa. Ainoa tapa tähän olisi käyttämättä jätettävän velanottokapasiteetin vaatiminen. Ylivelkaisten maiden osalta ainoa keino siihen olisi velkojen leikkaaminen. Toisaalta velkaleikkausten uhka synnyttäisi tilanteen, missä ylivelkaisina pidettyjen maiden velkakirjojen korkotuotossa sijoittajat vaatisivat riskilisää, mikä tarkoittaisi korkojen nousua. Käytännössä euroalue on siis ajautumassa joko velkaleikkausten, markkinahäiriöiden ja korkeampien rahoituskustannusten aikaan, tai syvenevään yhteisvastuuseen ja tulonsiirtoihin.

Käynnissä on EU:n talouspoliittisten sääntöjen uudistamisen lisäksi myös EKP:n rahapoliittisen ajattelun ja sääntöjen uudistaminen. Näillä kahdella osa-alueella tulee olemaan Suomen talouteen sekä Suomen eksplisiittisten ja implisiittisten takausvastuiden ehdollisuuteen, määrään ja laatuun huomattavasti suuremmat vaikutukset kuin kansallisella päätöksenteollamme. Siksi olisi ollut suotavaa, että näitä asioita olisi paalutettu tarkemmin jo tässä selonteossa. Perinteisesti rahapolitiikan katsotaan kuuluvan poliitikkojen mandaatin ulkopuolelle, mutta fiskaalisen dominanssin takia raha- ja budjettipolitiikan välinen raja on hämärtynyt. Tällä voidaan perustella, että EKP:n sääntökehikon uudistamisen arviointi ja kommentointi kuuluu nykyisin mitä enenevässä määrin myös eduskunnalle. 


Kertaluonteinen elpymisväline

Hallitus luonnehtii elpymisvälinettä poikkeukselliseksi, väliaikaiseksi, tarkkarajaiseksi ja kertaluonteiseksi, ja selonteossa esittää, että koska paketti on koronan seurausta, se ei erityisemmin lisäisi moraalikatoa. Ei EU:n perussopimuksen sääntöjen hengen kiertämisessä ole mitään poikkeuksellista, kuten ei siinäkään, että EU-maat yhdessä ottavat suoraan omalle tai välillisesti yhteisen kriisivälineen vastuulle muiden maiden velkoja tai suoraan menoja maksettavaksi. Lisäksi jokainen kriisi on erilainen, jolloin jokaista tukijärjestelyä voidaan aina luonnehtia poikkeukselliseksi.

Elpymisväline ei myöskään ole erityisen väliaikainen, sillä se on takaisinmaksujen osalta voimassa vuoteen 2058 asti, 37 vuoden ajan. On mahdollista, että kyseistä pakettia rullataan pidempään juoksuaikaan, että takaisinmaksulta vältyttäisiin. On todennäköistä, että kun pää on saatu auki alijäämäiselle budjetille, yhteiselle velalle ja tulonsiirtomekanismille, seuraavassa kriisissä käytetään samantapaista mekanismia. 

Väline ei ole kovin tarkkarajainen. Se, että väistyvän takaajan tilanteessakin on vastuille olemassa teoreettinen maakohtainen maksimi, on laiha lohtu, jos se raja on hyvin korkealla. Samoin on syytä huomioida, että lopulta paketti rahoitetaan jäsenmaiden velanotolla, jolloin valmiiksi ylivelkaisten maiden velka-aste tulee paketin myötä nousemaan vaikeasti ennakoitavalla tavalla, ja siten aiheuttaen riskejä myös nettosaajamaille, jotka viime kädessä ovat tulevien pakettien maksajia. 

Väline on kertaluonteinen vain ahtaan tulkinnan mukaan. Käytännössä ylivelkaisten euromaiden tarve jatkuville tulonsiirroille ja velkahelpotuksille yhteisvastuun ja EKP:n rahapolitiikan myötä takaa, että paketteja tehdään jatkossakin. Paras, tai oikeastaan ainoa keino, estää uusien pakettien tekeminen, olisi kieltäytyä joskus, edes kerran, ehdotetusta paketista. Tästä taas seuraa johtopäätös, että perussuomalaisten näkökulmasta oman tahdon ja neuvotteluvoiman puuttuessa EU-asiat etenkin valtiovarainvaliokunnan alaisissa aiheissa ovat viime kädessä ulkopoliittinen kysymys.

On huomionarvoista, että elpymisväline ei Suomelle korkeasta nettomaksusta huolimatta juurikaan elvytä Suomen taloutta tai vienti. Pakettia onkin perusteltu eksistentiaalisilla uhkakuvilla, eli Suomen EU-jäsenyyden tai maineen vaaraantumisella, muiden maiden romahtamisen uhalla ja vastaavien riskillä. Suurilla ja lyhyen ajan sisällä toteutettavilla tulonsiirroilla on kilpailua vääristäviä vaikutuksia, jolloin paketti voi olla jopa Suomelle haitallinen, nettomaksun lisäksi. Selonteko ei käsittele tätä ongelmaa lainkaan. 

Myös hallituksen väite vähäisestä moraalikadosta on outo. Elpymispaketilla nimenomaisesti pelastetaan ylivelkaisten maiden rahoitus lainatakauksilla ja rahalahjoituksilla. Koronan sijaan näitä ylivelkaisia maita olisi voinut kohdata mikä tahansa muu epäsymmetrinen shokki ja tilanne olisi ollut sama.  

 

Reilu verotus ja omat varat

Selonteko suhtautuu EU:n uusien omien varojen kehittämiseen tehtävänä, johon Suomen on osallistuttava, ja näkee ne keinona muun muassa torjua aggressiivista verosuunnittelua sekä hillitä ilmastonmuutosta. Asiantuntijalausuntojen perusteella on selvää, että uusien omien varojen suunnittelu tulee olemaan hankalaa, ja on merkittävä riski, että saavutetut lopputulokset eivät ole Suomelle tyydyttäviä. Samanaikaisesti paine hyväksyä epätyydyttäväkin vero voi olla EU-politiikassa kova, ja sisäpoliittisesti samoin, jos uuden veron vaihtoehtona on EU-jäsenmaksun reipas korotus. 

Vaikka yksimielisyysvaatimuksesta luopuminen saattaisi helpottaa päätöksentekoa ja vähentää tarvetta kalliisiin lehmänkauppoihin, ei Suomen pienenä maana tule vapaaehtoisesti luopua veto-oikeudestaan ja sen tuomasta poliittisesta vallastaan. Suomen pitää vain opetella käyttämään valtaansa. 


Tosiasialliset vaikutusmahdollisuutemme ja liittolaisuudet

Saksan ja Ranskan liittouduttua emme ole enää edes nuukan nelikon kanssa turvassa uusilta integraatiota syventäviltä toimilta. Elpymispakettia suunniteltaessa Ranskan ja Saksan alkuperäinen ehdotus, jossa yhdistettiin lainoja ja lahjoituksia voitti, ja nuukan nelikon valmistelema lyhytaikaisiin lainoihin perustuva malli hävisi. 

Tosiasiat pitäisi hyväksyä, ja myöntää, että Suomella ei ole enää päätäntävaltaa tai vaikutusmahdollisuuksia nykytilanteessa, ja pitäisi päättää milloin ja miten se päätäntävalta otetaan takaisin.

Suomen pitäisi päättää oma linjansa, ja hylätä nykyinen suurten maiden suunnitelmiin mukautuminen. Suomen tulisi tunnistaa EU:n sisällä ne maat, joiden kanssa voimme liittoutua. Tähän asiaan kiinnitti useampi asiantuntijalausunto huomiota, muistuttaen samalla, että uudet elpymispaketit tai sellaisen pysyvä versio voi päätyä neuvottelupöydälle hyvinkin pian. Kahden kolmasosan enemmistön hyväksynnän vaatimisesta voidaan päätellä, että kantojen muodostus, ja keskustelu yli puoluerajojen ja myös opposition kanssa, pitäisi aloittaa heti, kuten myös liittolaisuuksien muodostaminen muiden EU-maiden kanssa.  


Vihreä siirtymä 

On merkkejä siitä, että ilmastonmuutoksen torjumiseen aiempaa enemmän keskittyvä EU voisi alkaa suhtautua Suomen metsiin yhteisenä omaisuutena ja hiilinieluna. Suomen ei pidä luovuttaa päätäntävaltaa kansallisesta omaisuudestamme ulkopuolisille tahoille. Selonteossa tätä aihetta sivutaan varovaisin sanakääntein, mutta tämän tulisi olla selkeä kynnyskysymys. 


Perussuomalaisten konkreettiset ehdotukset

1) Hallituksen on muodostettava välittömästi Suomen konkreettinen kanta EKP:n rahapoliittisten sääntöjen ja EU:n talouspoliittisten sääntöjen uudistustyöhön. 

2) Näiden päätöksien kauskantoisuuden ja merkityksellisyyden vuoksi hallituksen on Suomen kantaa muodostettaessa konsultoitava myös oppositiota ja varauduttava siihen, että kantojen hyväksyttäminen saattaa edellyttää kahden kolmasosan enemmistöä.

3) Suomen EU-vastuiden määrää ei tule enää kasvattaa, vaan niitä on määrätietoisesti pienennettävä.

4)  EU-tason tulonsiirtoja ei tule enää kasvattaa, vaan niitä on määrätietoisesti pienennettävä.

5) Hallituksen on valmisteltava toimenpideohjelma EMU:n hajoamisen ja Suomen siitä eroamisen varalle. Ohjelman olemassaolo ei ole poliittinen päätös sen toteuttamisesta, vaan järkevää ennakkovarautumista. 

6) Suomen on edistettävä EU-jäsenmaiden valtionvelkojen velkasaneerausjärjestelmän luomista.

7) Entisissä ja nykyisissä tukijärjestelmissä, olivat ne sitten raha-avustuksia, korkotukea, lainoja tai takauksia, on aina korostettava ja vaadittava ehdollisuutta ja tuen saajamailta sellaisia toimenpiteitä ja uudistuksia, joilla tukitoimista mahdollisesti aiheutuvat tappiot ja myöhempi tukien tarve voidaan minimoida. 

8) Erityisesti tämä ehdollisuus tarkoittaa, että jokaisen EMU-maan tulee vähentää riippuvuuttaan velanotosta ja lisäksi varjella velanottokykyään muun muassa siten, että velkaantumisasteita madalletaan määrätietoisesti kestävälle tasolle. 

9) EU:n budjettivarojen käyttämistä jäsenmaissa EMU:sta aiheutuvien ongelmien ratkaisemiseen ei tule hyväksyä. Vain kansallisen tason budjettisopeuttamista on pidettävä hyväksyttävänä, sillä muuten EU luisuisi tulonsiirtounioniksi.

10) Valtionvelkakirjojen maakohtaisia pääomavaatimuksia on kasvatettava pienin askelin siten, että maakohtaiset riskitekijät alkaisivat näkyä lainahinnoittelussa.

11) On otettava käyttöön sääntelymekanismi, joka asteittain kasvattaa valtionlainojen riskikeskittymien pääomavaatimuksia, jotta pankkien kotivaltioittensa velkakirjojen ylipainossa olevia omistuksia saataisiin hajautettua.

12) Hallituksen on laadittava riskianalyysi EKP:n ja eurojärjestelmään kuuluvien keskuspankkien omistusten ja toimien vaikutuksista Suomelle.

13) Suomen ei tule edistää yhteisen talletussuojan luomista, eikä Suomen tule sellaiseen liittyä.




Mielipide

Edellä olevan perusteella esitämme, 


että suuri valiokunta ottaa edellä olevan huomioon 

Ville Vähämäki, Sami Savio, Jari Koskela, Lulu Ranne, Jussi Wihonen, Vilhelm Junnila, Toimi Kankaanniemi, Jani Mäkelä.

 

Avainsanat: EU, selonteko, vastalause