Pohdintoja kilometriverosta

Torstai 30.1.2014 klo 11.31 - Ville Vähämäki


 

Jorma Ollilan luotsaama työryhmä julkaisi ideansa autoilun verottamisesta. GPS-seurantaan perustuva kilometrivero on synnyttänyt liudan asiaan skeptisesti suhtautuvia uutisia. Miten näin rajun vastustuksen synnyttänyt idea voisi olla hyvä? Tarkastellaanpa uudistuksen motiiveja. Tärkein motiivi on valtion verotulojen ylläpitäminen. Autojen kulutus ja päästöt ovat tippuneet tekniikan kehittymisen myötä ja sitä mukaa verotusta on kiristetty. Toisaalta EU:n kaavaileman direktiivin mukaisesti uutta autoa ostettaessa maksettava autovero poistuisi vuonna 2016. Tilalle täytyisi siis löytää jokin uusi vero. Tulevaisuudessa myös vähäpäästöiset sähköautot ja hybridit yleistyvät. Sähköautolla ajeleva ei maksa polttoaineveroa, eikä sähkön verotusta voi nostaa niin paljon, että vaje tulisi katettua.
Valtio verottaa tieliikennettä aivan liian paljon vuositasolla, 7 500 miljoonaa. Nyt kun tämä verotulo uhkaa pudota, joudutaan keksimään kaikenlaisia järjestelmiä. Ollilan malli on erinomainen esimerkki siitä, miten yksinkertaisesta asiasta saadaan monimutkainen. Olisi kansantaloudellisesti järkevää, että sähköautot yleistyisivät. Vapautuisimme hieman öljyriippuvuudestamme ja vaihtotaseemme paranisi, koska sähköä voidaan tuottaa kotimaisella polttoaineella. Ympäristömme puhdistuisi. Jos esitetty kilometriveromalli otetaan käyttöön, joudutaan sähköautoille asettamaan hulppea 8–9 sentin vero kilometriä kohden, jotta päästään samaan kokonaisverokertymään polttomoottorikäyttöisten autojen kanssa. Esitetty malli saattaisikin jopa ehkäistä sähköautojen laajamittaisen yleistymisen. Lisäksi seurantajärjestelmän asentaminen on satojen miljoonien bisnes. Yksinkertaisin ja edullisin tapa verottaa autoilua on polttoainevero. Verot kerätään pienillä kustannuksilla samalla, kun käydään bensapumpulla tankkaamassa. Mikäli motiivi olisi vain verottaa kulutettua polttoainetta ja aiheutettuja hiilidioksidipäästöjä, olisi vain yksi vero, polttoainevero. Miksi siis ehdottaa monimutkaista ja kallista seurantajärjestelmää, jos motiivi olisi vain päästöjen verotus?
Positiivista Ollilan ehdotuksessa on mahdollinen autokannan uusiutuminen. Tämä johtuisi auto- ja ajoneuvoveron poistumisesta. Polttoaine- tai käyttövoimavero eivät silti poistuisi. Valtion nettoverotulo on tarkoitus pitää nykyisellään. Autoveron poistumisesta eniten hyötyisivät ne, joilla on varaa kalliimpiin autoihin. Myös yksityisyydensuoja aiheuttaa kysymyksiä, mikä on huomioitu loppuraportissa vain yleisellä tasolla. Tuskin tulisi kuuloonkaan, että käveleviä tai julkisilla kulkevia ihmisiä seurattaisiin GPS-paikannuksen avulla verojen keruun varjolla. En väitä, että itse tarkoitus on vakoilla ihmisiä, mutta tietojen joutuminen vääriin käsiin on mahdollista. Suhtaudun kielteisesti ehdotukseen. Päästöjen verotukseen on helpompia keinoja. Autoilun verotus kaipaa uudistamista, mutta tämä esitys loisi uuden yksityisesti toteutetun rahankeruulaitoksen mahdollisine vuosittaisine lisenssimaksuineen toimivan järjestelmän tilalle, tuoden mukanaan nipun muita ongelmia.