Perussuomalaiset esittää Yle-veron indeksikorotuksen hylkäämistä

29.11.2013

Perussuomalainen - uutiset

Teksti: Veli-Pekka Leskelä

 

Perussuomalaiset esittää Yle-veron indeksikorotuksen hylkäämistä

Perussuomalaiset esittää Yle-veron indeksiveron korotuksen hylkäämistä. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä jätti asiasta vastalauseen tänään perjantaina eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa.

Yle-veron kooksi on määritelty alunperin 500 miljoonaa euroa. Indeksikorotus korottaisi tätä noin 10 miljoonaa euroa. Perussuomalaisten mielestä myös Yleisradion pitäisi osallistua vaikeina aikoina yhteiskunnan säästötalkoisiin.

- Maksuperusteiden muutokset ovat yhdelle henkilölle määrällisesti marginaalisia, mutta Perussuomalaiset näkevät asiassa periaatteellisen ristiriidan. Perussuomalaiset haluavat muistuttaa, että hallitus on jo taloudellisiin syihin vedoten jäädyttänyt muun muassa lapsilisien indeksikorotukset, valiokunnan perussuomalaiset muistuttavat.

Oppositiota syrjittiin

Valiokunnan jäsen Ville Vähämäki perustelee vastalausetta myös sillä, että oppositio jätettiin ulos siitä kokouksesta, jossa päätettiin lähettää Yle-veroasia Ylen hallintoneuvoston pohdittavaksi, vaikka aina aiemmin Yleä käsiteltiin koko eduskunnan voimin.

- Katsomme, että hallitusryhmät rikkoivat yleveron osalta parlamentaarisen käsittelytavan, Vähämäki moittii.

Perussuomalaiset eivät väheksy Ylen asemaa yhtenä merkittävä tiedotusvälineenä Suomessa. Ylellä on valtion tiedotusvälineenä valtaa, mutta myös paljon vastuita.

Parin prosentin vaje hoituisi hallinnolla

- Perussuomalaiset eivät kuitenkaan näe, että rahoituksen kahden prosentin muutos suuntaan tai toiseen tulee merkittävästi parantamaan, saati huonontamaan Ylen tuottamaa sisältöä. Kahden prosentin sopeutus omaan toimintaan vaatii vain johto- ja organisointitaitoja, joita nyt tarvitaan korostetusti.

Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että lakiesitys indeksikorotuksesta hylätään.

Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtajana toimii perussuomalaisten kaajanilainen kansanedustaja Pentti Kettunen. Siihen kuuluu oululaisen Vähämäen lisäksi myös Kauko Tuupainen Jyväskylästä.

22.12.2017Tervetuloa joulujuhlaan!
17.06.2016Valtiovarainvaliokunta tukee hallituksen linjauksia - Vähämäki:"Taloutta hoidetaan vastuullisesti"
02.10.2014Näin "kehityksen ennakointimalli" kertoo Suomen tulevaisuudesta
24.06.2014"Verovelkarekisteri on tirkistysrekisteri"
13.02.2014Vähämäen kommentti Kalevan kysymykseen maaanpuolustuksen määrärahoista
11.02.2014Ville Vähämäki: Kansallisesta ennakoinnista kansakunnan menestystekijä
31.01.2014Tarttis tehdä jotain
30.01.2014Alueellisen ennakoinnin ja hyvinvoinnin lisääminen käyttäen 'Suomen sata uutta mahdollisuutta: radikaalit teknologiset ratkaisut' -tutkimuksessa luotua työkalua
21.01.2014Pohdintoja kilometriverosta
11.12.2013PS:ltä "ei" windfall-verolle - heikentäisi suomalaisen kilpailukykyä entisestään
29.11.2013Perussuomalaiset esittää Yle-veron indeksikorotuksen hylkäämistä
16.10.2013Vähämäki: Laki ei välitä eläkkeensaajan oikeuksista
11.10.2013Katso Yle Areenasta: Tulevaisuuden teknologiat
11.10.2013Kun Suomi sai sata uutta mahdollisuutta
03.10.2013Raportti: Sata Suomelle tärkeintä tulevaisuuden teknologiaa
19.09.2013Vähämäki: Korkman tullut meidän linjoillemme - hallituksenkin katsottava peiliin
18.09.2013Ville Vähämäki: Suomi tietää parhaiten oman tilansa
18.09.2013Ville Vähämäki: Pankkivero poistettava
23.07.2013Takaisin nousu-uralle
31.05.2013"Suomen pankki käyttää valtiota bulvaanina Kreikka-tuen maksamisessa"
07.05.2013Perussuomalaisten kansanedustaja ottaisi valtiolle lisää velkaa
09.04.2013Pohjoisen edustajat eri linjoilla uudesta Fennovoima- periaatepäätöksestä
05.04.2013Vähämäki: Myös uudessa osinkoveromallissa ongelmia
02.04.2013Vähämäki: Kuntien talous sakkaa
19.03.2013Vähämäki: Kiinteistöverorekisteri puutteellinen - kunnat menettävät miljoonia
13.03.2013Ville Vähämäki: Puoliväliriihi unohti suuret ikäluokat
13.03.2013Perussuomalaiset varoittavat EVM:n roskapankkiroolista
13.03.2013PS-edustaja: Himas-tapauksessa jättimäinen jääviysongelma